Finaaliennakko: Rafael Nadal - Novak Djokovic
02.07.2011 22:14 Kirjoittanut Pasi Tuominen

Jos Rafael Nadal voittaa, ovat vallitsevat Grand Slam -turnausmestaruudet hänen hyväkseen 3-1. Ammattilaistenniksen rankingin laskentatapa kuitenkin suosii Novakia, joka on menestynyt loistavasti esimerkiksi Masters-turnauksissa. Hän on voittanut niitä tällä kaudella neljä kappaletta, kun Nadalilla on vain yksi.
Jo-Wilfried Tsonga teki kaksikolle palveluksen pelaamalla heidän ainoan todellisen kilpailijansa Roger Federerin ulos puolivälierissä. Silti ei ole epäilystäkään, etteikö loppuottelussa nähtäisi maailman kahta parasta tennismiestä.
Aiemmat kohtaamiset
Nadal (vasemmalla) ja Djokovic kohtaavat tänä vuonna turnausfinaalissa peräti viidennen kerran. Djokovicilla on selvä henkinen etulyöntiasema, sillä hän kukisti Nadalin sekä Indian Wellsissä, Miamissa, Madridissa että Roomassa. Kaksi viimeistä olivat kaiken lisäksi massakenttäturnauksia. Niissä Nadal on nauttinut lähes yksinvaltiaan asemaa.
Ruohokentällä huippumiehet pelaavat vastakkain nyt kolmannen kerran. Rafa voitti Lontoon Queen's Clubilla vuonna 2008 kahdessa tiukassa erässä. Wimbledonin semifinaaleissa 2007 voittaja oli myös Nadal. Silloin Djokovic joutui keskeyttämään loukkaantumisen takia.
Kaikkiaan keskinäisten otteluiden voitot ovat Nadalille 16-11.
Vedonlyöjät uskovat Rafaan
Loppuottelijat ovat pelanneet tämän kesän Wimbledonissa mahtavaa tennistä. Heidän pelistään on turha etsiä selkeitä heikkouksia. Kestävyys ja henkinen kantti ovat sunnuntaina kaikki kaikessa, sillä ottelusta tulee todella tasainen. Ainoa kysymysmerkki on Nadalin jalkavaiva. Siitä ei tosin ole viime peleissä näkynyt enää merkkiäkään.
Djokovic (oikealla) on syöttänyt Wimbledonissa tehokkaammin. Nadalin jalkatyö puolestaan on vailla vertaa. Puolustuspelaajina molemmat ovat käsittämättömän hyviä.
Isompia eroja löytyy vain tilastoja kaivelemalla. Rafa on voittanut Wimbledonin kahdesti. Novakin, joka pelaa ensimmäisen Wimbledon-finaalinsa, valtti on hillitön tilasto viimeisistä 50 ottelusta: 49 voittoa ja yksi tappio.
Suurin osa vedonlyöjistä pitää Nadalin voittoa todennäköisempänä. Merkittävien peliyhtiöiden listoilla hänen voittajakertoimensa on noin 1,65. Djokovicin vastaava on noin 2,30.
Wimbledonin miesten kaksinpeliturnauksen loppuottelu Nadal-Djokovic sunnuntaina Suomen aikaa alkaen kello 16. Seuraa tilannetta Livetuloksista.
Viimeisimmät uutiset
- Novak Djokovicille jo kauden neljäs putoaminen
- Maraton-Mahut sai villin kortin
- Maria Sharapova ei saapunut otteluunsa
- Murray: "Pelaamiseni Ranskan avoimissa olisi yllätys"
- Maria Kirilenko puhkui itseluottamusta – ja luovutti
- Andy Murray heitti pyyhkeen kehään
- Samantha Stosur alkaa heräillä?
- Tiilikaisen valmennettava yllätti Tsongan Roomassa
- Brittiteinillä kova kaavio: ensin Venus, sitten Serena
- Rooman Masters-turnauksessa vaikuttava pelaajakaarti